La Stampa kirjoittaa kuinka 'Tarvitsemme poliittisen sopimuksen naismurhia vastaan'. La Stampa jatkaa 'Naisiin kohdistuva väkivalta on jokapäiväistä elämäämme'.
Opimme koulussa, että naisten vallankumous on rauhanomainen vallankumous, ainoa vallankumous tällä lyhyellä vuosisadalla, jota ovat leimanneet dramaattiset sodat. Se ei ole totta: vaikka naisten tie on kulkenut rauhanomaisesti, reaktio tämän prosessin tuottamiin - peruuttamattomiin - muutoksiin ei ole rauhanomainen eikä kivuton, kuten Cristina Comencini kirjoitti eilen. Ei tarvitse katsoa rajojen ulkopuolelle löytääkseen vahvistuksia tai edes muistellakseen viime päivien tapahtumia: naisiin kohdistuva väkivalta seuraa jokapäiväistä elämäämme. Naistenmurhien käsikirjoitus, kaikki samanlaisia ja kaikki erilaisia, toistuu jatkuvasti ja rajusti. Nainen päättää lopettaa suhteen, mies ei hyväksy sitä ja uhkailee häntä toistuvasti; nainen pyytää apua ja suojelua ilman, että häntä kuunnellaan, mies tappaa hänet. Toistamme: väkivaltaa ei voiteta kulttuurisista syistä, mikä on hyvin totta. Patriarkaatilla on vahvat juuret, se nauttii laajaa myötävaikutusta, siitä ei ole epäilystäkään, mutta meidän on mentävä syvemmälle. Kulttuurinen este, joka estää tehokkaan vastakkainasettelun, on ilmiön aliarviointi, ja se koskee meitä kaikkia. Kulttuuri on prioriteettien määrittelyä, arvojen osoittamista tosiasioille ja kokemuksille: kulttuurit kohtaavat ja törmäävät toisiinsa tässä asiassa. Mitä arvoa väkivallan torjunnalle todella annetaan hätätilanteen ja tämän hetken otsikoiden lisäksi? Kuinka tärkeänä sitä pidetään, kuinka jaettu tarve tehdä siitä ensisijainen tavoite on? Tosiasiat vastaavat meille: ei vieläkään paljon. Jos väkivalta olisi todella tunnustettu siksi, mitä se on, eli naisten täysipainoisen kansalaisuuden rajoittamiseksi ja siten maan siviilitunnolle aiheutuvaksi haavaksi, kuva olisi toisenlainen: toimielimet olisivat mobilisoituneet, saaneet koulutusta oikeuslaitoksesta poliisivoimiin ja väkivallan vastaisia keskuksia olisi tuettu. On olemassa poikkeuksellisia esimerkkejä, mutta ne eivät ole normaaleja. Silloin meillä olisi erilainen ja tietoinen tarina, joka kykenisi arkistoimaan kertomuksen oksymoronista - rikollisesta rakkaudesta -, intohimoisesta ylilyönnistä ja epäuskosta.